Sun pitää sanoo ei

Ajatuksia syyllisyydestä.

Mä oon vasta nyt oppinut sanomaan maagisen sanan ei ja koen siitä syyllisyyttä. Siis ihan puhdasta, valtavaa syyllisyyttä. Eikö olekin älytöntä?

KYLLÄ.

Maagisen kyseisestä sanasta tekee se, että EI:n sanominen on hirvittävän vaikeaa. Eikä mitään käryä, mikä siitä tekee niin vaikean sanoa. Liekö se, että sen sanominen tuo valtavan syyllisyydentunteen kaveriksi jopa tunneiksi. Heti tulee pieneen mieleen, että olisiko pitänyt sittenkin sanoa kyllä”.

DSC_0013.jpg

Mä uskon, että oma persoona vaikuttaa osaltaan syyllisyydentuntoon ja tää bipo vähän kuin boostaa vielä lisää. Vähän kuin, että ”kärsi, kun sanoit ei”. Ja mä oon semmoinen paljon tunteva, välittävä ihminen. Silti, mäkin oon vaan ihminen. En todellakaan ole mikään ylijumala, joka jaksaa kaikkea aina vaan ja joka kykenee auttamaan jatkuvalla syötöllä.

EI.

Mullakin on rajani, jotka mä oon tähän mennessä ylittänyt monesti ja kärsinyt siitä ylittämisestä sitten jälkeenpäin. Tiedetään, marttyyrimaista. Typerää jopa. Mä yritän ymmärtää, että alta kolmikymppisenä mulla on sairaus, joka ei yllättävää kyllä parane tahdonvoimalla. Sepä se, kun tää ei parane ikinä. Voinen joskus saavuttaa remission (oireeton jakso), mutta nykyisellä elämäntyylilläni ja sanomalla kyllä sen sijaan, että sanoisin ei, se tavoite on kaukana.

DSC_0017-2.jpg

Leikitään esimerkeillä. Eli mun veli tekee keskiviikkoisin mainosten jakamista. Mä menin ensin mukaan uteliaisuudesta, mutta opin nopeasti, että monen tuhannen rappusen kipuaminen mainokset sylissä oli kaukana mun mukavasta tekemisestä. Olin siellä neljä kertaa ja aina sama laulu; olin mainostenjakoa seuraavat kaksi päivää aivan poikki. Se ei siis ollut mun juttu. Mun vointi meni takapakkia, koska en saanut sanottua, etten lähde. Jossain kohdin kieltäydyin menemästä mainosten jakoon, koska vointi oli aika huono. Koin ihan valtavaa syyllisyyttä vaikka tiesin, etten olisi jaksanut sitä.
Tuntuu käsittämättömältä, että tarvin aina syyn sanoa ei. Sama pätee lastenhoitoon, sanon ei vaan, jos mulla on syy. Onko järkevää? EI todellakaan.

DSC_0019.jpg

Miksi sitten teen näin?

Se onkin sitten monimutkaisempi. Oon tottunut sanomaan joo, vaikka sitten oman jaksamisen uhalla. Oli kyseessä mainostenjako tahi lastenhoito. Oon joustanut, vetänyt kestävyyteni äärimmilleen siksi, kun ein sanomisesta tulee niin kamala syyllisyys. Se syyllisyys yleensä jää kalvamaan tunneiksi, mikä on ihan typerää.

Todellakin, ein sanominen on vasta lapsenkengissä, mutta oon menossa parempaan suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Ps. Kuvat Minna Toikander-Vuoristo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s