Mieli ja minä

Heip. En oo pitkään aikaan kirjoittanu mitään, koska mielen kanssa ollut ongelmia. Taas jälleen kerran. Ei jokseenkin yllättänyt, koska on kevät. Pari edellistä kevättä mennyt aika jees, mut nyt tää kevät on aivan hanurista. Johtunee leudosta ”talvesta” tai mistä lie pitkittyneestä syksystä. Oon yrittäny olla positiivisella mielellä, mut negatiivisuus pyrkiny väkisin esiin.

Tämä poikkeusaika on tuonut mielen päälle kaikkea paskaa, näin suoraan sanoen. En keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan oloa. Iltaisin mua ahdistaa todella paljon, pahimpina kausina en kykene kuin itkemään. Säälittävää, jotkut sanoisi. Koitan kompensoida ahdistuksen lamaavaa vaikutusta musiikin kanssa. Tällöin kuuntelussa menee metallia, kuten Evanescence, Amaranthe, Volbeat. Kun taas joskus kevyempi Kitty in a Casket ja Horrorpops on parempi vaihtoehto. Aina musiikkikaan ei auta… se on huono asia, kun se aiheuttaa pahaa oloa lisää kuin poistaisi sitä. Helppo ois ”tietäjien” huudella hoitokeinoja ahdistukseen, että lähde lenkille tai käy suihkussa. Näitä on niin kuultu, mutta kun kaikki ei kärsi samalla tavalla eikä jonkun toisen keino toimi mulla. Ahdistustakin on niin monenlaista. Jos nämä ”tietäjät” tietäisivät kuinka synkkiä ajatuksia munkin päästä löytyy… niin niin. He todennäköisesti sulkisivat mut suljetulle osastolle.

Osasto. Koskaan en oo ollut potilaana, mutta monesti oon käynyt vierailulla. En sinne lähtisi ellei olisi pakko. Harmillista silti, että moni näkee osastot loukkuina, johon meneminen olisi häpeällistä. Että pitää hävetä. Kaikki osastolla olijat ei oo heitä, jotka menevät sinne lepositeissä. Minäkään en tiedä kaikkia syitä, miksi sinne mennään (joku saa valaista mua?). Silti, oli syy mikä tahansa, ei sitä tarvi hävetä.

Avoimuus ja häpeä. Mulle on sanottu, että haen vain huomiota, kun kerron asioita avoimesti. Kyllä ja ei. En hae huomiota itselleni, että ”hei, kattokaa mua, kun mulla on ongelmia”. EI. Mä tahdon, että jos edes yhtä lohduttaa mun räpiköinnit sairauksieni kanssa, kun kirjoitan tänne, niin oon onnistunut. Ja oon onnistunutkin, sillä pari kertaa oon saanu viestin tai kommentin, joissa on kiitelty tekstistä.

Oon huomannut, että ärsyynnyn ja itken helpommin kuin ennen. Veikkaisin sen johtuvan masennuksesta, varma en voi olla. Ja opettelen päästämään irti vahingollisista ihmissuhteista, jotka vie enemmän kuin antaa takaisin päin. Vastikää siivosin Facebookin kaverilistaa, joka on erään sanoin ”vain lista”, mikä on aivan totta. Sieltä lähtikin aika kivasti, ketkä eivät koskaan kysy kuulumisia, eivätkä ole reagoineet mun juttuihin. Tuli helpottunut ja kevyt fiilis. Sitä se teettää, kun päästää irti turhista ihmissuhteista, joiden ylläpitäminen vain tuo pahaa oloa itselle. Pitäiskin enemmän ajatella omaa jaksamista.

~ Hilda 🖤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s