Eeeeli kirjat. Jooh. Mä tykkään lukea monenlaisia kirjoja. Hyvä esimerkki lienee Charlaine Harrisin kirjasarja Sookie Stackhouse, josta on väännetty myös tv-sarja True Blood (sekin sarja kuuluu suosikkeihini, btw). Koska vampyyrit. Koska draamaa. Koska… joo, jätän sanomatta. Ei vaan, luen muutakin. Tykkään lukea romanttisia teoksia, joista mieleenpainuvimmat sijoittuu johonkin 1600- luvulle tai parisataa vuotta eteenpäin. Yksi näistä on Anna Godbersenin neliosainen kirjasarja Huumaa, joka sijoittuu 1800-1900- lukujen taitteeseen sen ajan New Yorkissa. Näiden lisäksi oon lukenut myös fantasiaa, kuten kaikkien tuntema Taru Sormusten Herrasta. Tämän jättiteoksen luin aikanani kahdessa kuukaudessa, mutta sen sijaan Hobitti on yhä lukematta. Ja häpeäkseni tunnustan, että myös Silmarillion on aloitettu vuosia sitten, mutta yhä kesken. Hupsis.

Uskoakseni moni ei tätä tiedä, mutta mulla on hyllyssä monta rikoskirjaa ulkomaisilta tekijöiltä. Kyllä, myös Thomas Harrisin kuuluisa teos Hannibal loistaa siellä vaikka oon sitä mieltä, että Punainen Lohikäärme pitää olla hyllyssä ennen kuin aloitan lukemisen. Koska jos jään vaikka koukkuun. Mun ihka ensimmäinen murhasarja oli Chelsea Cainin luoma kolmiosainen kirjasarja, jossa pääosassa oli miehen sijaan naissarjamurhaaja. Jo ensimmäiset sivut olivat raakaa luettavaa, joten se jäi myös aloittamiseksi. Ei se mitään, kirja jaksaa kyllä odottaa. Sillä ei oo mihinkään kiire.

Aiemmin mua hävetti ostaa Harlequin- merkkisiä kirjoja, nykyään ei. Mä rakastan niitä, lähinnä siks kun ne on niin pumpulihöttöä, että loppuratkaisun tietää jo takakantta lukiessa. Peruskaava on todella tuttu; on nainen ja on syntisen komea liikemies, viinitilan omistaja tms. joille syntyy rakkaus kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Oli lapsia tahi ei, niin se niiden kahdessa viikossa syttynyt rakkaus kestää. Onhan nyt semmoista aika ihana lukea. Mutta, jos tahtoo hiukan laadukkaampaa rakkaustarinaa, niin mä kääntyisin Cathy Kellyn ja Nora Robertsin kirjojen puoleen. En sano, että Harlequinit ois huonoja kirjoja, Ei sentään, ne on loistavaa ajanvietettä.

Mua kiehtoo kirjoissa se oma maailma, johon uppoutua tunneiksi. Tällä haavaa mun keskittyminen ei vielä riitä, mutta vuosi sitten reissussa jaksoin lukea kolme kirjaa kahden viikon aikana. Yllättääkö, jos sanon että nipussa oli vampyyriromantiikkaa ja jännitystä? Tuskinpa. Mä jaksan ajoittain kokeilla, josko keskittyminen riittäisi edes noihin pumpulihöttö-kirjoihin. Toistaiseksi ei, mutta kuten mulle on sanottu, niin kaikki aikanaan. Näin kesällä ois vaan ihana mennä ulos lukemaan, tosin omalla parvekkeella ei oo hyviä kalusteita, niin sinne ei jaksa vääntäytyä. Siellä on vaan mustat ja kovat tuolit. Joku kunnon löhölöhötuoli ois paikallaan.

Kirjojen lukemiseen pätee sama kuin seuraavaan kiinnostuksen kohteeseen; kirjoittaminen eli se oma maailma. Tässä tapauksessa se maailma on mun tekemä. Kaikki mitä maailmassa tapahtuu, se on mun aikaansaamaa, mun hengentuotos. Jep, siitä aiheesta sai jo kiinni. Onko yllättävää, että mulle hankalin kirjoitettava on mun eniten luettu aihe? Suomeksi romantiikka. On aika hankalaa luoda realistinen maailma, ihan oikeasti, missä jokaisen teon pitäis olla edes lähellä realismia. Ja silti tekstin pitäisi olla soljuvaa, helposti luettavaa ja mielenkiintoista. Mä en tiedä, oonko onnistunut siinä lähellekään, koska tekstihän on aivan raakile. Kirjaimellisesti raakile, kun tekstiä on arviota alta kymmenen sivua. Jonkinsortin runko pitäisi tarinalla olla, jokin juoni.

Mun ensimmäinen pitkä tarina alkoi fan fiction- tyylisenä rääpäleenä, sivuja oli joku ehkä parikymmentä. Se kertoi sen ajan viehätyksestäni eli 1600-luvusta ja merirosvoista. En todellakaan googlannut yhtään mitään, joten faktat olivat aivan pielessä. Tarinan alkuaikoina löysin Musta Helmi- foorumin (liekö enää elossa?), mihin lätkäisin tarinani ja sain kritiikkiä rakentavasti. Ensin tottakai ajattelin, että oon vaan huono kirjoittaja, mutta tein kuten neuvottiin. Toisin sanoen lisäsin vaan tarinaan lisää kaikkea; enemmän kuvailuja (taisi alussa tulla liikaakin) ja lisää syvyyttä, dialogeja ja tapahtumia enemmän. Tarinan runko oli perinteinen romanttinen historiallinen draama. Tarina siis paisui 20- sivuisesta rääpäleestä yli 50-sivuiseksi tarinaksi. Tahdoin fan fictionin pois koko tarinasta vaikkakin lieveilmiöitä on ilmeisesti edelleen, joten nimet vaihtoon ja kohdennus eri hahmoihin kuin alussa. Mä oon edelleen ylpeä tuosta tarinasta, sillä se elää niin hyvin, että vaikka alkuperäisen muokattu versio on ollut pöytälaatikossa vuoden verran, oon saanut aloitettua jatkon. Vaikka jatko on vasta raakilevaiheessa, niin en ois aloitettuani uskonut siihen.

Mutta se romanttinen draamalaamakirjoittaja minussa on pitänyt pitkään hiljaiseloa. En nimittäin pitkään aikaan halunnut luoda mitään romantiikkahömppää, se tuntui aivan nuijalta kirjoittaa, kuinka kaksi suutelee. Se oli niin luotaantyöntävää kirjoittaa eikä romantiikkaa voi luoda, jos hahmot ei kertaakaan edes suutele. Ja mitään kipinöiviä tunteita en tahtonut kirjoittaa. Joten siksikin sisäinen draamalaama on pysynyt yllättävän hiljaa. Pitkään olin kirjoittamatta mitään kunnon tarinaa. Sen sijaan rustailin runoja, joihin sanoitin sen hetkisiä tunteita. Runot onkin luultavasti pitäneet mun pään pinnalla kirjoittamisen suhteen. Pari vuotta oon epäsäännöllisen säännöllisesti kirjoittanut silloin tällöin, en mitenkään aktiivisesti. En vain ole pystynyt, kun keskittyminen on ollut todella huonoa. Tänään, oon nyt parisen tuntia kirjoittanut liki yhtä mittaa, joten mulla on aika hyvä fiilis asian suhteen.

En tosin lähde vertaamaan bloggausta ja tarinankirjoittamista, ne on eri maailmansa. Bloggaus on mun kohdalla kuitenkin ajatusten ja mielipiteiden purkua, kun taas tarinankerronnassa pitäisi ainakin jossain määrin olla faktaakin mukana. Toki riippuu genrestä.

Toivottavasti jaksoitte lukea tähän asti, kolmannen osan kirjotan hiukan myöhemmin. En lupaa mitään, mutta katsotaan…. Oikein hyvää alkanutta viikkoa! Kommentitkin on kivoja.

~ Hilda