Mistä mä tykkään – osa 3

Joten samalla teemalla jatketaan, koska mun pää lyö tässä +25 helteessä aivan tyhjää (siis täysin tyhjää). Luullakseni tää on vika tätä teemaa, mut katsotaan 🙂 Oon siis kertonut jo musiikista jonkin verran. Kirjoista sekä TV-sarjoista on kerrottu ainakin riittävästi, viime kerralla aikaa meni kaksi tuntia. No joo, voin sen verran paljastaa että mua kiehtoo vanhat autot. Siis wanhat, semmoiset 50-luvulta eteenpäin olevat. Itsellänikin on veljien kans yhteisprojekti saada todella kärsineestä 1970 B Kadetista jonkinsortin auto. Kuvia siitä ei tähän hätään ole, mutta riittänee kun sanon, että ei katseen kestävä. Se siis autoista. Niistä en ymmärrä oikeesti mitään, mä opettelen tällä projektilla tekee autolle muutakin kuin tankata. Ja hei, kenties joku päivä kuvia tulee tännekin puolelle 😉 Auto on siis niiiiin vaiheessa, että ei todellakaan kestä katsetta.

Kaikenlainen näpertely lähellä sydäntä, vaikka mun keskittyminen onkin aika hyvin hukassa tätä nykyä. Näpertely sisältää mm. hiuskukkien tekoa, josta puuttuis ne kukat. Mut kun ei raaski kaikkia tekokukkakimppuja silputa, joten siksikin jäänyt vaiheeseen. Ihailen muita, kun heiltä löytyy sekä kärsivällisyyttä, silmää että taitoa tehdä kukkia. Helmat Hulmuten– hiuskukat on aina hirveen upeita, ei kovin kalliitakaan. En siis muista muita hiuskukkien tekijöitä, saapi vinkata! 😉 Ja tää korujen näprääminen myös jääny vaiheeseen… pitäis kai joskus aktivoitua ihan omaksi iloksi.

Jossain kohdin oli puhetta, että nautin pelaamisesta. Kyllä, niin teenkin. Tosin liki kaikki on lasten ja nuorten pelit– kategoriassa 😀 Synkkä salaisuus tulee julki än yy tee nyt! Rakastan LEGO-pelejä, mun kokeilemista monista peleistä ihan parhaita. Juonet on revitty joko leffoista kuten Marvelin tai Disneyn peleissä (mm. The Avengers, Batman jne.) tai sitten niitä on vaan sekoiteltu keskenään kuten DC:n Super-Villainsissa (on muuten aivan törkeen hauska). Tykkään kans lankakisun seikkailuista eli kyseessähän on Unravel. Kakkososa Unravel Two on todella hankala, ja oonkin jumissa. Kuten myös Trinessä oon aivan juntturassa, koska en oo viel opetellut pelaa kunnolla luurankoukkoja vastaan. (Omistan siis kaikki kolme.) Hups 😀

Hyllystä löytyy veljen lahjoittama Watch Dogs ja pelikirjastossa on mm. Grand Theft Auto IV, josta online-puolta on hakattu eniten. Ja koska omistan PS Plusjäsenyyden, on kirjastoon ladattu kaikkea typerää, kuten Goat Simulator, What Remains of Edith Finch (en oo päässyt sisälle peliin), Last of Us, Sonic Mania (aivan kamala). Kolmosella mulla on paaaljon lego-pelejä, minkä lisäksi multa löytyy myös Ratchet & Glank: Quest for Booty. Joten… kenties oon jonkun mielestä lapsellinen, kun pelaan legopelejä, joskus GTA:ta tai pelleilen Ratchetin kanssa.

Tässä tältä erää, kysyäkin saa 😉

~ Hilda

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s