Kesä tuli ja kesä meni.

Hiphei.

No, ei vaan.

Mun kohdalla moinen vuodenajan vaihtuminen merkitsee jotakin synkkää. Ei siis oo fakta, että jotain synkkää tapahtuis tai näin, mutta mieli toimii välillä kenkusti. Ja mulle syksy ylipäänsä on synkkä ja pimeä vuodenaika. Vaikka kuinka olis ”kivoja ja värikylläisiä” lehtiä. Saatan aatella, että ”kiva, kuolleita lehtiä”. Ja niin eespäin. Joku vois sanoa, että ”painu metsään kävelee, tekee hyvää mielelle”, mutta asiat ei oo niin mustavalkoisia. Kun pystyisikin painumaan hevonkuuseen hyvällä mielellä. Mutta ei. En pysty. Ainoa hetki, kun kykenen menemään metsään, on koiran kanssa ja minähän en koiraa omista. Ja mua ahdistaa nykyään usein. Iltaisin pääasiassa. Silloin tulee mietittyä yhtä ja toista asiaa.

Hoitajan kans juttelin aiheesta ja hän kehotti etsimään syksystä ne kauniit puolet. Jos syksy menisi helpommin, kun näkee siinä jotain hyvää. Kehotti valokuvaamaan syksyä. Innostuin vastaanotolla ajatuksesta, mutta kotona tajusin että en välttämättä kykene siihenkään. Joo, mulla on kamera ja osaan pääasiassa käyttää sitä. Mutta, kun vertaan jatkuvasti itseäni muiden tuotoksiin enkä siinä hoksaa, että kaikki aloittaa alusta.

Ja mä kuulun myös erinäisiin kuvausryhmiin, niin sinnekään ei tule julkaistua mitään. Koska koen, että muut ovat paljon kauniimpia ja osaavampia kuin minä. Mä oon kameran eessä jäykkä ja pelokas, muut näyttää niin paljon sulavimmilta… Oon joskus harkinnut lopettavani kuvaukset, mutta tajusin ettei mun tartte muiden high fashion- kuvien takia lopettaa! Mä saan voimaa ja itseluottoa kuvauksista, joten jatkan käymistä niissä.

Tän postauksen kuvat on kaikki mun ottamia. Joten ehkä mä pärjään perfektionismini kanssa 🙂

~ Hilda