Ei, kevään ilmaantuminen ei ole jipii. Ei sitten yhtään.

Miksi?

Silloinhan kaikki herää eloon, miksi en ole innoissani? Koska herään eloon itsekin, kenties liikaakin. Viikko sitten siivosin mun jokaisen CD-levyn ja mietin, kuuntelenko sitä. Sieltä lensi montakin levyä huitsin kukkuun. Sitä ennen siivosin mun DVD-hyllyt, joissa on siis toistasataa leffaa ja ylläripylläri, siivosin mun kirjojakin pois. Kirjoja siis siivoan pois harvoin, koska oon ennen ollut lukutoukka. Ammattikoulussakin kuljetin sellaista kirjaa mukana, jossa on monta sataa sivua. Ja vain tylsiä hetkiä varten, mutta jäinkin koukkuun kirjaan.

Keväisin mulle iskee hypomania.

Näin mä sen koen, en usko että mikään hetkellinen into saa mua ostamaan kahta projektikuntoista autoa, jotka kuljetettiin siis vajaa 150km päähän mun kotiin. Näissä oli ajatuksena, että remontoin ne sisarusteni kanssa yhdessä kesässä. Tästä on aikaa kaksi vuotta, me ei olla saatu sitä valmiiksi, koska mun hypomanian innostus lopahti. En myöskään usko, että hetkellinen into saa ketään hankkimaan koiraa vain siksi, kun se oli nätti ja kivan luontoinen. Kun sain Veetin, niin mä romahdin enkä kyennyt olemaan kolmeen viikkoon kotona. Käytän siksi hypo-sanaa, koska pelkkä into ei saa yleensä asioita harkitsevaa persoonaa hankkimaan hetken mielijohteesta kahta autoa tai yhtä, joskin vanhaa koiraa. En ole diagnosoinut itse itseäni (mua ei ole diagnosoitu kaksisuuntaiseen lainkaan), mutta mun kohdalla puhutaan vahvasta epäilystä oireiden ja sukurasitteen perusteella. Jopa hoitaja, joka on tähän mennessä kohdellut mua masennus- ja ahdistuspotilaana, käytti sanaa hypo. Olen tehnyt muutakin, mutta kaikkea en toki kerro.

Hölmöjä on tullut tehtyä kyllä ilman hypoakin, mutta se vain on semmoinen tila, joka vahvistaa alunperinkin typerää ajatusta. Toiset hankkivat autoja, toiset tekevät muita juttuja. Joskus sain extempore-idean värjätä hiukset siniseksi ja sitä kautta ollut myös muita värejä, kuten turkoosia ja vihreää. En sano, että kaikki hypoideat ois perseestä, mutta niissä harvemmin osataan ajatella järjellä. Pari viikkoa sitten sain idean, että sininen hiusväri lähtee. Lähtihän se sinänsä, tilalle vain tuli pinkki (näyttää marjapuurolta) ja latvoissa on siniseen vivahtavaa violettia (koska sininen suoraväri ei lähde kuin kasvamalla). Ja viikko takaperin tuli mieleen, että kasvatan hiukset. Seuraavana päivänä olin jo harkitsemassa, että leikataan. Nyt? Annan kasvaa, kunnes tympiinnyn. Huomenna voin olla eri mieltä.

En sano, että tää on hypoa, mutta jos annan periksi, niin kohta huomaan ostaneeni koiranpennun, jota en edes halua. Älkää käsittäkö väärin, rakastan koiria, mutta en halua itselleni koiranpentua. Ennemmin pelastan aikuisen koiran piikiltä. Hypo ei ole aina hyvä tila. Joskus se on muutakin kuin hyvää fiilistä. Mun on esimerkiksi vaikea istua paikallani, puhe pulppuaa enkä pysty keskittymään mihinkään. Onkin suoranainen ihme, että pystyin tätä kirjoittaa ilman että juoksen ympäri asuntoa. Hypossa oleva voi olla myös tuskainen, koska ei voi keskittyä tai ärtynyt, koska ajatukset ei pysy kasassa.

Että se siitä kevään ihannoinnista mun kohdalla.

~ Hilda