En oikein tiedä, mistä kertoisin. Mistä aloittaa kerronta. Ja tällaista mulle ei ole ennen käynyt näin tämän blogin kanssa. Mutta, tuli mieleen että ehkäpä voinkin kertoa olevani hukassa. Samalla saan tyhjättyä ajatuksia, tehdä mistä pidän eli kirjoittaa ja kenties laittaa pari kuvaa. Missä mä sitten olen hukassa? (Onneks tähän ei oo yhtä ainoaa vastausta.) Tuntuu kylläkin, että kaikessa oon ihan ulkona. Pääasiassa oon pihalla kun lumiukko, koska en tiedä mitä tekisin mun elämällä.

En kykene avotyöhön 4h/viikko- systeemillä. Enkä tiedä mitä työtä mä haluan tai pystyn tekemään. Juuri nyt oon ulkona avotyöstäkin, koska ahdistus riehuu. Tähän mennessä kaksi avotyöpaikkaa on mennyt persiilleen ahdistuksen ja siitä johtuvien fyysisten oireiden takia.

Oon hukassa myös omien harrastusten kanssa. Ennen kykenin kunnolla kirjoittamaan, montakin tuntia. Nyt keskittymiskyky on murto-osa aiemmasta. Oon tehny runojakin, edellisestä lienee yli vuosi aikaa. Ja koska keskittyminen on hatara, en pysty lukemaan omia tekstejä ilman että ajatus harhailee. Kirjoittamisen sijasta oon tehny palapelejä ja kuunnellut musiikkia. Ja vähä pelannu videopelejä, kun muuhunkaa ei voi keskittyä. Mutta sitäkää ei voi kauaa kun huomio siirtyy taas muualle. Oon myös koittanu katsella sarjoja, mut aina ei onnistu.

Turhauttaa. Ärsyttää.

Mun malleilutki on ollu jäissä, koska maailmantilanne. Niitä en oo myöskään kehdannu tehdä, kun keskittyminen niiden suunnitteluun on kadoksissa. Ideat on poissa vaikka kuinka selaisin kuvapalveluja. Siitä aasinsiltana kehooni. Se on muuttunut siitä pienestä tytöstä vähän isommaksi naiseksi. Eikä se kasvu ole ollut kivutonta. Kriiseilen ajoittain mun painosta, kun aina joku löytää siitä sanottavaa. Joten onko ihme, etten enää osallistu kisoihin ja jopa pelkään mennä kameran eteen?

Näihin ajatuksiin lopettelen. Ps. (Tääki teksti tehty muutamassa osassa)

T. Hilda